Pages

Tuesday, October 02, 2007

Luova Trenditehdas: August 2004: Sahat Venäjälle

Luova Trenditehdas: August 2004: "Sahat Venäjälle UPM:n mukaan Euroopassa on jatkuvasti runsasta ylitarjontaa sahatavarasta ja myös vaneriteollisuuden kannattavuus on laskenut kotimaisen ylikapasiteetin vuoksi. Tilanne on vaikea kaikilla sahureilla, sillä kapasiteetti on kasvanut viime vuosien aikana nopeasti koko Euroopassa.

Uusia sahoja on rakennettu Venäjän lisäksi Ruotsiin, Saksaan ja Itävaltaan. Hinnat ovat laskeneet, ja pienet sahayrittäjät käyttävät sahojaan täysillä, jotta niillä olisi varaa ostaa raakapuuta. Suurten on helpompi lähteä pois Suomesta.

Sahateollisuuden alasajo iskee kipeästi haja-asutusalueisiin, joissa mekaaninen metsäteollisuus perinteisesti sijaitsee. Pahimmillaan UPM:n ilmoittama 750 työntekijän vähennys kertautuu, jos työn loppuminen vie koko kylän elinmahdollisuudet. Suuret sahaajat liukenevat Suomesta halvemman raaka-aineen pariin itärajan taakse.

UPM:n uusi saha aloitti toimintansa Venäjällä vasta toukokuussa, ja UPM:n ja Metsäliiton puoliksi omistama Botnia rakentaa Venäjälle kaksi sahaa vuoteen 2006 mennessä. Lisäksi UPM:llä on Schaumanin peruina vaneritehdas Novgorodin alueella.

UPM tuskin ehtii saada aikaan tuloksessa näkyviä säästöjä nyt elettävän, mutta metsäteollisuuden kannalta vaisuksi jäävän nousukauden aikana.

UPM haluaa kuitenkin olla varmemmissa asemissa vuoteen 2006 mennessä, kun loputkin suomalaiset metsänomistajat siirtyvät myyntiverotuksen pariin. Sahapuun tarjonta vähenee veromuutoksen seurauksena, mutta kuinka paljon, on arvoitus.


Jos tarjonnan väheneminen nostaa raakapuun hintoja nykyisestä, sahojen ylikireä tilanne muuttuu sietämättömäksi. Parhaassa tapauksessa UPM:n rankka saneeraus helpottaa Suomeen jäävien sahureiden toimintaa.


Stora Enso sahaa Euroopassa niin kannattavasti, että sen ei ole tarvinnut leikata Suomesta. Yhtiö sai hyvän aseman muun muassa Japanin puumarkkinoilla, kun Stora osti itävaltalaisen Schweighoferin sahayhtiön jo 1990-luvun lopussa."

No comments: